Lahti Energia Oy ja Realin Oy sopivat Reiot-liiketoiminnan kaupasta. Reiot-liiketoiminta siirtyi 1.9.2025 alkaen Realinin omistukseen.
Reiot-liiketoiminta on kehittynyt vahvasti viime vuosina. Palvelussa on tällä hetkellä yli 1 000 kiinteistöä ympäri Suomen.
Liiketoiminta siirtyy luotettaviin käsiin, sillä Realin on ollut alusta alkaen Lahti Energian strateginen kumppani Reiot-palvelukehityksessä ja IoT-ratkaisuissa. Lahti Energia jatkaa Reiot-palvelun käyttöä Realinin asiakkaana.
Asiakkaiden suuntaan jatkuvuus on turvattu, sillä Realin Oy:n liiketoimintajohtajaksi siirtyy Lahti Energialta kehitys- ja ICT-johtaja Juha-Pekka Moisio. Hän on vastannut Reiot-palvelun liiketoiminnasta alusta lähtien vuodesta 2018. Juha-Pekka Moisio aloitti uudessa tehtävässään 1.10.2025.
”Reiot-palvelu ja sen kehittäminen ovat vahvasti strategiamme keskiössä, mikä näkyy myös positiivisesti nykyisille ja uusille Reiot-asiakkaille sekä kumppaneille. Tavoitteenamme on tehdä Reiot-palvelusta markkinoiden johtava palvelu kiinteistöjen kulutus- ja olosuhdeseurantaan”, Realinin toimitusjohtaja Jukka Suhonen sanoo.
Reiot on kulutus- ja olosuhdepalvelu, joka antaa faktaa taloyhtiöille ja muille kiinteistöille päätöksenteon tueksi. Reiotin avulla kiinteistönhallinta perustuu ajantasaiseen ja kattavaan dataan. Palvelussa voi seurata esimerkiksi rakennuksen sisäolosuhteita, kuten lämpötilaa, ilmankosteutta ja hiilidioksiditasoa huoneistoihin ja yleisiin tiloihin asennettavista langattomista antureista. Palvelussa voi seurata myös veden- ja energiankulutusta sekä älykkäiden palovaroittimien toimintakuntoa riippuen asiakkaan tilaamasta palvelukokonaisuudesta.
Tutustu Realiniin täältä.
